Firenzeläisjätin viinintekijä ViiniTV:n haastattelussa

Katsasta mitä Italian ehkä kuuluisimman viinitalon viinintekijä turisee ViiniTV:lle.

Veljesten yhteispelillä - Insoglio del Cinghiale

Harvassa on Italian viinialueet, joissa Antinorin viinisuku ei rypäleitä viljele. Pääpainon ollessa Toscanan maakunnassa, lähes luonnollinen valinta uusille tarhauksille vuonna 2001 oli Bolgherin rannikko. Paikka lienee Maremman rannikon jatkeena yksi maakunnan innovatiivisimmista ja mielenkiintoisimmista tuotantoalueista. Ranskalaisten rypäleiden suosiminen tuo vinkkuihin arvaamattomuutta ja positiivista imua.

Lodovico Antinori tarkasti Bibbonan lähimaastojen viinialueita ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälissä etsiessään laajennusmahdollisuuksia Ornellaian viinitarhoilleen. Hanke ei koskaan edistynyt ja Lodovico luopuikin Ornellaista lopullisesti vuonna 2002. Radikaali päätös vapautti viinigurun uusiin haasteisiin ja Bisernon viinitilan perustamiseen. 

Rattaat alkoivat pyöriä: haistelemaan ja maistelemaan palkattiin maailmankuulu enologi ja viinikonsultti Michel Rolland sekä tukku muita viiniosaajia. Liikekumppaniksi lähti myös veli, kulttiviini Tignanellon lanseerannut Piero Antinori. Tarhauksia laajennettiin lähialueille (Campo di Sasso ja Tenuta dei Pianali). Kaikki tarhoilla tuotetut viinit ovat ranskalaisista rypäleistä valmistettuja – italialaisia rypäleitä ei sekoitteissa käytetä.

Campo di Sasson tarhalta tuleva Insoglio del Cinghiale oli mukava viini. Sekoitteessa oli kolmannes kutakin: Syrahia, Cabernet Francia ja Merlota. Mausteinen ja tumman marjainen. Maitokahvinen. Hienostuneen tamminen, ryhdikäs ja vaivaton. Mielenkiintoinen ja nuorenakin helposti juotava ruokaviini. Campo di Sasson tarha on Bisernon tilan kuumin ja samalla Syrahille oivallisin kasvupaikka. 

Mikäli Antinorin veljesten yhteisprojekti kiinnostaa, niin Insogliota saat kätevästi vaikka täältä: superiore.de

Antinori "Solaia" 1999

Jos Antinorin kulttiviini Tignanellon (80% sangiovese ja 20% cabernet sauvignon) on sanottu olevan viidenneksen cabernet sauvignon -osuudellaan "bordeaux-vetoinen" mestariteos, jonka toscanalaissaundi on pahasti hukassa, samasta ei voi ilkkua alkuaan 1978 lanseerattua Solaiaa (75% cabernet sauvignon, 5% cabernet franc ja 20% sangiovese) – sen kuuluukin maistua mahdollisimman kansainväliselle. 

Syvä, sopivasti ikääntynyt, tasapainoinen, puinen ja mitäänsanomaton olisivat kenties osuvimmat termit kuvaamaan viiniä hyvältä tuotantovuodelta 1999. Viinistä ei voi odottaa tuotantoalueensa näköistä tekelettä – ennemminkin vinkku on tuottajansa peilikuva ja pramea käyntikortti tynnyrillä ja paksulla marjalla höystettynä. Vuosikerta 1999 on mielestäni nyt piikissä, napakka suutuntuma oli herkullinen, eikä tanniinien pyöreyttä osannut kaivata yhtään enempää.

Ohessa maistettu Latourin seinänaapuri Château Pichon-Longueville Baron 2002 otti tällä kertaa voiton intensiivisellä hedelmällä ja moniulotteisella aromimaailmallaan. Solaia 1999 oli vain jostain syystä karismansa kanssa turhan levällään, eikä onnistunut juuri ihastuttamaan tai vihastuttamaan suurehkoilla odotuksilla varustettua maistajaansa. 

Kriisin kynnyksellä - Tignanello 1981

Joulu on loistava tekosyy hienojen viinien nauttimiseen. Tänä Jouluna päätimmekin päästää päiviltä juuri ennen kolmenkympin kriisiä Antinorin Tignanellon vuosimallia 1981.

Kun innovatiivinen Piero Antinori päätti vuonna 1971 aloittaa ranskalaisten rypäleiden, Cabernet Sauvignonin ja Cabernet Francin tuotannon viiniksi Chianti Classicossa sijaitsevalla Tignanellon viinitilalla, ei hän luultavasti osannut kuvitellakaan millaisen kulttiviinin aseman sekoite tulee saavuttamaan. Piero otti myös kohua herättäen käyttöön 225 litran tammitynnyrit sekä malolaktisen ja lämpökontrolloidun käymisen. 

Koska viini tehtiin myös ranskalaisista rypäleistä, kuului se Italian alimpaan laatuluokkaan Vino da Tavola, eli pöytäviinit. Tällä reseptillä viiniä tuotettiin tasan kymmenen vuotta, kunnes vuodesta 1982 sekoitteen Sangiovese-osuutta nostettiin 85 prosentiin. Illan viinimme oli siis merkityksellinen "supertoscanalainen": se oli Tignanellon 10-vuotisviini ja samalla viimeinen vuosikerta ennen nykyistä, vakiintunutta sekoitussuhdetta. 

Tällä hetkellä Tignanello voisi siis kuulua Italian korkeimpaan laatuluokkaan DOCG, koska sekoitussuhde oikeuttaisi sitä käyttämään Chianti Classicon leimaa ja luokitusstandardia. Tähän ei liene Antinoreilla tietenkään minkäänlaista tarvetta. Viini luokitellaan IGT:ksi, eli kolmanteen laatuluokkaan ja hyvä niin. Supertoscanalaisen leima yhdessä kulttiviini-statuksen kanssa jyräävät korkean laatuluokan mustavalkoisen yllätyksettömyyden.

Vuoden 1981 Tignanelloa maistellessa muistaa, miksi viiniharrastuksen juju piilee loputtomien klassikkoviinien ihailussa ja ainaisessa vuosikertaviinien arvaamattomuudessa. Juuri näissä hetkissä viinijano kasvaa niihin mittoihin, mikä jaksaa kannattaa aina seuraavaan löytöön asti.

Antinorin kulttiviini oli alusta loppuun asti mestariteos, joka kesti ja lämmitti pitkään kuin kossupaukku. Syvä ruskeanpunainen väri oli lähes kirkas. Se kääntyi reunoilla selkeästi ruskeaan. Vetistä kehystä ei juuri syntynyt ja jalat olivat runsaat, mutta ohkaiset. 

Ajan patinaa oli sopivasti myös tuoksussa. Perin kompleksinen eläimellisyys yhdistyi hillomaisen puisiin ja maanläheisiin vivahteisiin. Rusinaa, aprikoosia, vaniljaa, multaa, minttua ja makeaa marjaa. Noin puolen tunnin dekantoinnilla viinistä irtosi voimakkaan marjaisa ja alkoholisävytteinen tuoksu joka suorastaan käski maistamaan.  

Maku oli huomattavasti tuoksua tuoreempi. Hyvin hedelmäinen ja pehmeä. Tanniinirakenne oli myös komea. Ne eivät häirinneet maistajaa, mutta halutessaan niitä pystyi pureskelemaan hienojakoisemmiksi kuin erittäin hienojakoista pulveria. Hapot kipristelivät limakalvoilla  vain ilmoittaakseen ensimmäisten joukossa viinin olevan kunnossa, ei hätää. Tignanello 1981 oli laadukaasti ja huolellisesti tehty paketti Toscanan kovimmalta viinitalolta.  

Viinirikasta ja Hyvää Joulua!

Viinijano

Ornellaia 2001

Teennäinen pintaliito Antinorin viini-skenen ympärillä ei ota laantuakseen ja tämän kunniaksi testasimme alkuaan Lodovic Antinorin kädenjäljen - Ornellaia Bolgheri DOC Superiore 2001, punaisen Bordeaux-sekoitteen.

Perustamisvuoden 1981 jälkeen tilukset tuottivat viiniä 14 vuotta ('85–'99) Lodovicin omistuksessa, kunnes viinitila ajautui palloteltavaksi amerikkalaisen ja italialaisen jättitalon välille. Mondavit omistivat tilan kokonaan vuodet '02–'04 ja italialainen Frescobaldi kokonaisuudessaan vuodesta 2005. Tässä välissä harrastettiin myös yhteisomistusta vaihtelevilla omistussuhteilla. Sotkut eivät kuitenkaan pystyneet horjuttamaan sitä pikkupoikamaista innostusta, joka pyrkii esiin maistaessa tämän tason klassikoita.

Avasimme viinin ja maistoimme lasin, jonka jälkeen viini dekantoitiin n. 3,5h. Alkuun tiukahko, pippurinen ja terävä. Maussa takana häämöttävää marjaisuutta, mutta silti sulkeutunut ja mausteinen. Selkeät, aavistuksen jauhomaiset tanniinit.

Dekantoinnin jälkeen rypäleille ominaisesti mausteinen, selkeämmin hedelmäinen ja hienovaraisen roteva supertoscanalainen. Pitkä, lähes loputon jälkimaku. Sakean ryhdikkäät tanniinit. Kokonaisuus hyvin lähellä täydellisyyttä. Lopullinen kliimaksi oltaisi luultavimmin saavutettu sopivan riistan kanssa. Tästä otetaan varmasti vielä toinen erä.

Viinijano exclysive - Antinorien pääkallopaikalla

Viinijano kävi tutustumassa Antinorien tarkoinvarjeltuun viinipyhättöön Tenuta Tignanelloon Toscanan Badia a Passignanossa. Samalla alueella sijaitsevat kulttiviini Tignanellon sekä isoveli Solaian viinitarhat. Tilukset sijaitsevat reilu kymmenen kilometriä Classico-alueen suurimmasta kylästä Grevestä länteen.

Antinorit eivät selvästikään pidä viinituristeista. Tila ei ole yleisölle avoinna, vaan paikkaa esitellään vain etukäteen ajan varanneille "ammattilaisille". Mikäli Tenuta Tignanellolle yrittää suunnistaa kotisivuilta löytyvän humoristisen "here be dragons" -kartan avulla, saattaa suurella todennäköisyydellä löytää itsensä Classico-alueen itälaidalta yrittäessään samalla ajaa erkanemiskaistaa u-käännökseen Autostrada del Solelta ennen Firenzeä. Mikäli taas tiluksia lähestyy varmanpäälle Badian suunnalta, on yhtälailla turha odotella tienviittoja tai muuta ohjeistusta. Perille löytää seuraamalla surkeakuntoista soratietä ja puristamalla rattia.

OSTERIA DI PASSIGNANO

Muutama sana La Botegga- / Osteria di Badiasta - Antinorin ykkös-osteriasta Badia a Passignanossa. Aamutuimaan paikalla oli hiljaista ja hyllyissä luonnollisesti koko Antinorin kavalkadi. Osterian menu houkutteli ja siihen voi tutustua vaikka tästä. Aikataulun takia osallistuminen kohtalaisen järkevähintaiselle kellarikierrokselle saatika aamuseminaariin jäivät hamaan tulevaan.

TENUTA TIGNANELLO

Suoraan Villan edessä avautuvat n. 400m korkeudessa 47 hehtaaria Tignanellon ja 10 hehtaaria Solaian rypäleisiin valjastettua kauniisti viettävää kukkulaa. Kultakaloilla varustettu suihkulähde puutarhoineen olivat vaikuttavia. Juuri siis tätä saattoi kovisviinien tiluksilta odottaakin.

Tignanellon kukkulat ovat viininviljelykselle optimaaliset

Villa Tignanello

Supersekavat toscanalaiset?

Siinä missä Piemonte tuottaa lähes yksinomaan Nebbiolon ja Barberan lajikeviinejä, Toscana sekoittaa harrastuneimmankin viinikuluttajan päänupin ihanan rajattomalla rypälevalikoimallaan. Sen lisäksi, että alueella viljellään mahtirypäle Sangiovesea, ovat lukuiset tuottajat istuttaneet tarhoilleen kasvavassa määrin ns. kansainvälisiä rypäleitä. On ennemmin sääntö kuin poikkeus, että tarhurit esimerkiksi Chiantin, Maremman ja Chianti Classicon alueella tuottavat alueellisten laatuluokituksien (DOC & DOCG) mukaisten viinien lisäksi viiniä Italian kolmanteen laatuluokkaan IGT. Näin tarhurit ikään kuin toteuttavat vapaammin itseään tiukempien laatuluokitusstandardien ulkopuolella.

Toscanan superviinit ovat viiniharrastajan aarreaitta. Kansainvälisten ja kansallisten rypäleiden sekotussuhteita on vähintään yhtä monta kuin on sekoittajaakin. Yhtä kimurantti on piiri pieni, josta tämä kaikki on saanut alkunsa (suluissa ensimmäinen vuosikerta ja tuottaja):

- Sassicaia (1968, Mario Incisa della Rocchetta)

- Tignanello (1971, Marion vaimon sisarenpoika Piero Antinori)

- Ornellaia (1985, Marion vaimon sisarenpoika Lodovico Antinori)

- Guado al Tasso (1990, Piero Antinori)

Millainen viini sitten voidaan laskea "supertoscanalaiseksi"? Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että viini tulee Toscanan maakunnasta, kuuluu kolmanteen laatuluokkaan IGT (osa suurista supertoscanalaisista kuuluu Bolgheri DOC / Bolgheri Sassicaia -luokkaan) ja sisältää kansainvälisiä rypäleitä. Mielestäni esimerkiksi Classico-alueen supertoscanalaisiksi voitaisiin laskea myös 100% Sangioveset, joissa sekoitus ei koostu pelkästään Classico-alueen rypäleistä. Makuasioita.

Classicot riviin järjesty

Viimeksi nauttimastamme Chianti Classicosta on ehtinyt vierähtää jo sellainen tovi, että kesän kynnyksellä Classico-jano kävi tuskalliseksi ja päätimme laittaa kerralla paremmuusjärjestykseen neljä mielenkiintoista taloa. Valinta tehtiin yksinkertaisesti ja mukaan valittiin kaksi suurinta taloa satojen hehtaarien huipputarhoilla ja kaksi pienempää muutaman kymmenen hehtaarin tilaa. Reilua, eikö?

Ilahdukseksemme viinit olivat ällistyttävän erilaisia. Siinä missä Barone Ricasolin Brolio oli tumma ja mausteinen kuin Uuden Maailman Syrah, Fattorie Melinin tuotos tuoksui mitäänsanomattomalle, laimealle ja ohuelle härskiintyneelle viilille. Maussakaan ei juuri löytynyt sitä potkua, mikä tässä seurueessa olisi erottunut edukseen.

Kolmatta kokelasta, idyllisen pientilan Fattoria Santo Stefanon saman nimistä Classicoa vuodelta ´05 olimme maistaneet viime marraskuussa ja pidimme kovasti. Tällä kertaa pöydässä oli 2007, jonka vaniljaiset aromit ja pehmeys eivät pääseet aivan ´05 vuoden tasolle, mutta oli silti erinomainen viini. Stefanon hapot ja kevyt tanniini viehetti siinä määrin, että illan seurue päätti valita sen yksimielisesti voittajaksi jo muutaman maistelukierroksen jälkeen. Neljäntenä viininä maistamamme Marchese Antinori oli joukon selkärankaisin. Mukana oli aavistus tallinnurkkaa ja rotevat tanniinit. Hyvä viini sekin.

Classico-illallinen oli siis suuri menestys, viinit olivat haastavan erilaisia ja makuskene kattava. Pikkutila vei pystin, Antonori tuli hyvänä kakkosena ja Mellinin Gambero Rosso -menestyjä liputti viimeisen sijan, vaikka ei keskimääräistä heikompi viini ollutkaan.

Viinit paremmuusjärjestyksessä:

- Santo Stefano Chianti Classico DOCG 2007

- Marchese Antinori Chianti Classico Riserva DOCG 2005
- Barone Ricasoli Chianti Classico Brolio DOCG 2007

- Fattorie Melini Chianti Classico Riserva "La Selvanella" DOCG 2006

Viiniä Milanossa

Vaikka joulukuinen Milano ei anna viinivieraalle läheskään parastaan, kannattaa vesisateista ja kylmyydestä huolimatta suunnata pieniin osterioihin ja tavernoihin juomaan edullista laatuviiniä ja syömään rehellisen suoraviivaista pohjoisitalialaista ruokaa.

Seuraavaksi kolme erilaista viiniravintolaa.

Osteria Brunello Milano
- Pöytävaraus viikonloppuisin lähes pakollinen
- Erinomainen henkilökunta
- Tyylikäs ravintola
- Hyvä viinilista & kohtalainen ruoka


Joimme Brunellossa Marchese Antinori Chianti Classico Riserva 2005 punaviinin, joka oli loistava. Ravintolahinta edullinen 25€. Ruoka oli lähes naturellia, liiankin rehellistä ja pelkistettyä ottipa sitten pastaa tai pihviä.

Osteria Brunello Milano
Corso Garibaldi, 117

Milano, Italy, 20121

-------------------------------------------------

ZeroDue_Restaurant
- Erittäin tyylikäs ravintola
- Kohtalainen palvelu
- Loistava viinilista
- Loistava ruoka

Viinilista oli todella edullinen ja Risotto Milanesen kanssa tilattiin Müller Thurgau Alto Adige. Taas kerran loisto suositus. Hinta vaivaiset 16€.

ZeroDue
C.so di Porta Ticinese 6
20100 Milano

-------------------------------------------------

Taverna Visconti
- Mieletön palvelu
- Vaatimaton viinilista
- Kohtalainen ruoka
- Viikonloppuna pöytävaraus pakollinen

Vaikka ruoka oli suhteellisen naturellia ja simppeliä, palvelu kompensoi tuntuvasti. Mielenkiintomme Barolo- tai Barbaresco-viineihin kuitattiin nauramalla ja toteamalla, että ne ovat kerrassaan loistavia viinejä. Sen sijaan meille tarjottiin muutamaa eri Barberaa. Valitsimme sokkona ja saimme odottamaamme. Kirpakan hapokas ja terävä Barbera ei tällä kertaa sopinut pastaan... Ravintola tuntui olevan erittäin suosittu paikallisten keskuudessa.

Taverna Visconti
Via Corridoni, 10
Milano