Ornellaia 2001

Teennäinen pintaliito Antinorin viini-skenen ympärillä ei ota laantuakseen ja tämän kunniaksi testasimme alkuaan Lodovic Antinorin kädenjäljen - Ornellaia Bolgheri DOC Superiore 2001, punaisen Bordeaux-sekoitteen.

Perustamisvuoden 1981 jälkeen tilukset tuottivat viiniä 14 vuotta ('85–'99) Lodovicin omistuksessa, kunnes viinitila ajautui palloteltavaksi amerikkalaisen ja italialaisen jättitalon välille. Mondavit omistivat tilan kokonaan vuodet '02–'04 ja italialainen Frescobaldi kokonaisuudessaan vuodesta 2005. Tässä välissä harrastettiin myös yhteisomistusta vaihtelevilla omistussuhteilla. Sotkut eivät kuitenkaan pystyneet horjuttamaan sitä pikkupoikamaista innostusta, joka pyrkii esiin maistaessa tämän tason klassikoita.

Avasimme viinin ja maistoimme lasin, jonka jälkeen viini dekantoitiin n. 3,5h. Alkuun tiukahko, pippurinen ja terävä. Maussa takana häämöttävää marjaisuutta, mutta silti sulkeutunut ja mausteinen. Selkeät, aavistuksen jauhomaiset tanniinit.

Dekantoinnin jälkeen rypäleille ominaisesti mausteinen, selkeämmin hedelmäinen ja hienovaraisen roteva supertoscanalainen. Pitkä, lähes loputon jälkimaku. Sakean ryhdikkäät tanniinit. Kokonaisuus hyvin lähellä täydellisyyttä. Lopullinen kliimaksi oltaisi luultavimmin saavutettu sopivan riistan kanssa. Tästä otetaan varmasti vielä toinen erä.

Supersekavat toscanalaiset?

Siinä missä Piemonte tuottaa lähes yksinomaan Nebbiolon ja Barberan lajikeviinejä, Toscana sekoittaa harrastuneimmankin viinikuluttajan päänupin ihanan rajattomalla rypälevalikoimallaan. Sen lisäksi, että alueella viljellään mahtirypäle Sangiovesea, ovat lukuiset tuottajat istuttaneet tarhoilleen kasvavassa määrin ns. kansainvälisiä rypäleitä. On ennemmin sääntö kuin poikkeus, että tarhurit esimerkiksi Chiantin, Maremman ja Chianti Classicon alueella tuottavat alueellisten laatuluokituksien (DOC & DOCG) mukaisten viinien lisäksi viiniä Italian kolmanteen laatuluokkaan IGT. Näin tarhurit ikään kuin toteuttavat vapaammin itseään tiukempien laatuluokitusstandardien ulkopuolella.

Toscanan superviinit ovat viiniharrastajan aarreaitta. Kansainvälisten ja kansallisten rypäleiden sekotussuhteita on vähintään yhtä monta kuin on sekoittajaakin. Yhtä kimurantti on piiri pieni, josta tämä kaikki on saanut alkunsa (suluissa ensimmäinen vuosikerta ja tuottaja):

- Sassicaia (1968, Mario Incisa della Rocchetta)

- Tignanello (1971, Marion vaimon sisarenpoika Piero Antinori)

- Ornellaia (1985, Marion vaimon sisarenpoika Lodovico Antinori)

- Guado al Tasso (1990, Piero Antinori)

Millainen viini sitten voidaan laskea "supertoscanalaiseksi"? Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että viini tulee Toscanan maakunnasta, kuuluu kolmanteen laatuluokkaan IGT (osa suurista supertoscanalaisista kuuluu Bolgheri DOC / Bolgheri Sassicaia -luokkaan) ja sisältää kansainvälisiä rypäleitä. Mielestäni esimerkiksi Classico-alueen supertoscanalaisiksi voitaisiin laskea myös 100% Sangioveset, joissa sekoitus ei koostu pelkästään Classico-alueen rypäleistä. Makuasioita.

Vihdoin...

viinigradu on valmis ja viikonloppuun kuuluu muutama kunnon viini. Koska oma kiinnostukseni kohdistuu Italiaan, päätettiin valita toukokuun tastingiin jotain hiukan erikoista. Valinta ei ollut helppo, ja päädyttiinkin seuraavanlaiseen kokoonpanoon:

- Barbaresco, Produttori del Barbaresco 2005

- Castello di Ama, Chianti Classico 2003

- Sassicaia 2004

- Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso 2007

- Barone Ricasoli, Chianti Classico Riserva 2006, Rocca Guicciarda

Viinit tekivät tehtävänsä, eli vaikutus oli käsin kosketeltava.

Lyhyesti: Barbaresco tyytyi tasaisen tanniinisuuden hallintaan ja pitkähköön jälkimakuun. Barbaresco sopii myös Barolon tapaan erinomaisesti kypsän parmesanin kanssa. Castello di Aman Classico 2003 oli mielestäni lievä pettymys. Tanniinit olivat iästä huolimatta tuoreet ja kohtalaisen agressiiviset. Viini tuntui jotenkin vaikeasti lähestyttävältä.

Sitten Sassicaia 2004. Bolgherin ykkösviini tarjosi harmonisen kokonaisuuden, jossa tanniinit harrastivat kilpajuksua hedelmällisen jälkimaun ja orastavan hapokkuuden kanssa päätyen erinomaiseen lopputulokseen. Tuoksun lupaama hedelmällinen mehevyys maistui aavistuksen kirpakan selkärangan takaa. Sassicaia oli pitkä ja karismaattinen viini, joka tarjosi Cabernet Sauvignota toscanalaiseen tapaan.

Cecilian Ripasso oli kansan suuhun istutettu varma kokonaisuus, jonka vuorosanat oli helppo unohtaa.

Rocca Guicciarda säväytti terävyydellään. Viini oli Ricasolin tapaan tuhdihko Classico, mutta odotukset olivat kuitenkin jossain ihan muualla. Kenties dekantointi olisi tehnyt tehtävänsä - nyt maltoimme vain 30 minuuttia.

Täydellinen ilta sai arvoisensa lopputuloksen tasting-vieraiden vilpittömien kiitosten myötä. Huippuviinien maistaminen on vasta tiensä alussa. Tästä on hyvä jatkaa!