perjantai 24. joulukuuta 2010

Kriisin kynnyksellä - Tignanello 1981



Joulu on loistava tekosyy hienojen viinien nauttimiseen. Tänä Jouluna päätimmekin päästää päiviltä juuri ennen kolmenkympin kriisiä Antinorin Tignanellon vuosimallia 1981.

Kun innovatiivinen Piero Antinori päätti vuonna 1971 aloittaa ranskalaisten rypäleiden, Cabernet Sauvignonin ja Cabernet Francin tuotannon viiniksi Chianti Classicossa sijaitsevalla Tignanellon viinitilalla, ei hän luultavasti osannut kuvitellakaan millaisen kulttiviinin aseman sekoite tulee saavuttamaan. Piero otti myös kohua herättäen käyttöön 225 litran tammitynnyrit sekä malolaktisen ja lämpökontrolloidun käymisen. 

Koska viini tehtiin myös ranskalaisista rypäleistä, kuului se Italian alimpaan laatuluokkaan Vino da Tavola, eli pöytäviinit. Tällä reseptillä viiniä tuotettiin tasan kymmenen vuotta, kunnes vuodesta 1982 sekoitteen Sangiovese-osuutta nostettiin 85 prosentiin. Illan viinimme oli siis merkityksellinen "supertoscanalainen": se oli Tignanellon 10-vuotisviini ja samalla viimeinen vuosikerta ennen nykyistä, vakiintunutta sekoitussuhdetta. 

Tällä hetkellä Tignanello voisi siis kuulua Italian korkeimpaan laatuluokkaan DOCG, koska sekoitussuhde oikeuttaisi sitä käyttämään Chianti Classicon leimaa ja luokitusstandardia. Tähän ei liene Antinoreilla tietenkään minkäänlaista tarvetta. Viini luokitellaan IGT:ksi, eli kolmanteen laatuluokkaan ja hyvä niin. Supertoscanalaisen leima yhdessä kulttiviini-statuksen kanssa jyräävät korkean laatuluokan mustavalkoisen yllätyksettömyyden.

Vuoden 1981 Tignanelloa maistellessa muistaa, miksi viiniharrastuksen juju piilee loputtomien klassikkoviinien ihailussa ja ainaisessa vuosikertaviinien arvaamattomuudessa. Juuri näissä hetkissä viinijano kasvaa niihin mittoihin, mikä jaksaa kannattaa aina seuraavaan löytöön asti.

Antinorin kulttiviini oli alusta loppuun asti mestariteos, joka kesti ja lämmitti pitkään kuin kossupaukku. Syvä ruskeanpunainen väri oli lähes kirkas. Se kääntyi reunoilla selkeästi ruskeaan. Vetistä kehystä ei juuri syntynyt ja jalat olivat runsaat, mutta ohkaiset. 

Ajan patinaa oli sopivasti myös tuoksussa. Perin kompleksinen eläimellisyys yhdistyi hillomaisen puisiin ja maanläheisiin vivahteisiin. Rusinaa, aprikoosia, vaniljaa, multaa, minttua ja makeaa marjaa. Noin puolen tunnin dekantoinnilla viinistä irtosi voimakkaan marjaisa ja alkoholisävytteinen tuoksu joka suorastaan käski maistamaan.  

Maku oli huomattavasti tuoksua tuoreempi. Hyvin hedelmäinen ja pehmeä. Tanniinirakenne oli myös komea. Ne eivät häirinneet maistajaa, mutta halutessaan niitä pystyi pureskelemaan hienojakoisemmiksi kuin erittäin hienojakoista pulveria. Hapot kipristelivät limakalvoilla  vain ilmoittaakseen ensimmäisten joukossa viinin olevan kunnossa, ei hätää. Tignanello 1981 oli laadukaasti ja huolellisesti tehty paketti Toscanan kovimmalta viinitalolta.  


Viinirikasta ja Hyvää Joulua!

Viinijano

2 kommenttia:

  1. Mistä ihmeestä olet "tietosi" kaivanut? Kyllä Tignanellon päärypäle on mielestäni aina ollut Sangiovese. Seuraava pätkä on Antinorin nettisivulta:

    Tignanello is made exclusively from the vineyard of the same name which is situated on limestone and tufaceous soil on the Tignanello estate covering 47 south-west-facing hectares at altitudes between 350 and 400 metres a.s.l.. This was the first Sangiovese to be aged in barriques, the first modern red wine blended with non-traditional varieties like Cabernet, and one of the first red wines in Chianti not to use white grapes. Tignanello, originally "Chianti Classico Riserva vigneto Tignanello" was first made from a single vineyard in the 1970 vintage, when it contained 20% Canaiolo and 5% Trebbiano and Malvasia and was aged in small oak barrels. With the 1971 vintage it became a Tuscan table wine and was named Tignanello. In 1975 the percentage of white grapes was definitively removed. Since 1982 the composition has remained the same (85% Sangiovese, 10% Cabernet Sauvignon e 5% Cabernet Franc). Tignanello is only made in the best vintage years, and therefore was not made in 1972, 1973, 1974, 1976, 1984, 1992 and 2002.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi ja avain oikein! Kardinaalimoka ja puuttellinen sisälukutaito aikoinaan opuksesta: http://www.amazon.com/Finest-Wines-Tuscany-Central-Italy/dp/0520259424.

    Sangiovesea ei missään vaiheessa tiputettu pois.

    Suositukset kirjalle samalla. Kokoaa hyvin yhteen alueen ykköstaloja..

    VastaaPoista