sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Antinori "Solaia" 1999



Jos Antinorin kulttiviini Tignanellon (80% sangiovese ja 20% cabernet sauvignon) on sanottu olevan viidenneksen cabernet sauvignon -osuudellaan "bordeaux-vetoinen" mestariteos, jonka toscanalaissaundi on pahasti hukassa, samasta ei voi ilkkua alkuaan 1978 lanseerattua Solaiaa (75% cabernet sauvignon, 5% cabernet franc ja 20% sangiovese) – sen kuuluukin maistua mahdollisimman kansainväliselle. 

Syvä, sopivasti ikääntynyt, tasapainoinen, puinen ja mitäänsanomaton olisivat kenties osuvimmat termit kuvaamaan viiniä hyvältä tuotantovuodelta 1999. Viinistä ei voi odottaa tuotantoalueensa näköistä tekelettä – ennemminkin vinkku on tuottajansa peilikuva ja pramea käyntikortti tynnyrillä ja paksulla marjalla höystettynä. Vuosikerta 1999 on mielestäni nyt piikissä, napakka suutuntuma oli herkullinen, eikä tanniinien pyöreyttä osannut kaivata yhtään enempää.

Ohessa maistettu Latourin seinänaapuri Château Pichon-Longueville Baron 2002 otti tällä kertaa voiton intensiivisellä hedelmällä ja moniulotteisella aromimaailmallaan. Solaia 1999 oli vain jostain syystä karismansa kanssa turhan levällään, eikä onnistunut juuri ihastuttamaan tai vihastuttamaan suurehkoilla odotuksilla varustettua maistajaansa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti