Montalcino ei muistu mieleeni ainoastaan viinifriikin paratiisina, vaan myös auringon paahtamana helvettinä, jossa sokkeloiset pikkukujat ja lukuisat viinikaupat saivat viinivieraan voimaan pahoin. Sen verran rapeat olotilat muistuttivat kolikon kääntöpuolesta ja edellispäivän Chianti - Firenze road tripistä. Valittamisen aika oli joka tapauksessa myöhemmin.
Montalcino oli koko pienuudessaan komea kokemus. Itsevarma kylä kökötti Toscanan kuningasköynnösten keskellä lähes 600 metrin korkeudella. Viinivierasta riitti joka lähtöön, maisemat olivat satumaiset ja paikalliset viinikauppiaat suoraan elokuvista.
Tarttui matkalta mukaan muutakin kuin Firenzen tarjoama, viiveellä saapunut nestevajaus. Pienestä viinikaupasta torin laidalta löytyi loppumatkan lompakolle räätälöity *Brunello, jota voi varsin mielissään nauttia nyt Suomessa, maaliskuisena perjantai-iltana - kevään kynnyksellä.
Viini oli varsin oppikirjamainen. Tanniinit olivat kesyyntyneet pehmeiksi, happo oli kevyesti taustalla, tuoksussa oli runsaasti aromia, aavistus pistävyyttä ja raakuutta, mutta kuitenkin marjaa, kirsikkaa ja marsipaania. Rehellinen Sangiovese ei tarjonnut yllätystä. Korrekti viini, hyvin tehty ja varman päälle hiottu kokonaisuus. Viini ei jättänyt juuri arvosteltavaa omassa täydellisyydesään. Kaipaisin lisää ulottuvuutta seuraavaan Montalcinon kokelaaseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti