Strada del vino Italia - La Fralluca ja rannikon paras vermentino?

Suvereton kylästä muutama kilometri koilliseen löytyi puolivahingossa reissun ehdoton helmi. Olin aikasemmin saanut vihiä eräältä toiselta viinitilalta tulla suunnilleen näille seuduille, etsiä suunnilleen tämän niminen tuottaja ja toivoa, että isäntä sattuisi olemaan paikalla. Ihmeen kaupalla kaikki meni putkeen ja vaikeakulkuisen soratien päässä sijaitseva La Fralluca isäntineen lopulta löytyi. Vain 10 hehtaarin tila tekee Barbiconissa peräti seitsemää eri viiniä, joista viisi on puhtaita lajikeviinejä. Rannikon parhaimmaksi Vermentinoksi mainostetussa "Filemonessa" on siinäkin vain pieni ripaus Viognieriä. 

La Fralluca sai alkunsa 2000-luvun alussa, kun paikan isännät Francesca ja Luca kyllästyivät suurkaupungin oravanpyörään. Luca toimi Milanossa Dolce & Gabbanan markkinointipäällikkönä ja alunperin Toscanasta kotoisin oleva vaimo Francesca halusi kovasti palata juurilleen. Pitkällisen etsinnän tuloksena löytyi sopiva farmi Val di Cornian sisämaasta muutama kymmenen kilometriä merenrannasta. Ei aikaakaan, kun pariskunta laittoi Milanon asunnon myyntiin, hankki lisärahoitusta ja muutti maaseudun rauhaan - unelma alkoi toteutua.

Luca on saanut aikaan lyhyessä ajassa loistavia viinejä

Maasto on Barbiconin kukkuloilla hyvin kalkkipitoinen ja kivinen, eli samankaltainen, kuin esimerkiksi osassa sangiovesen kultamaita Chianti Classicossa. Myös ilmasto on täällä erilainen kuin rannempana - rinteiden ja korkeuserojen myötä yön ja päivän lämpötilavaihtelut muistuttavat nekin sisämään olosuhteita. Luca toteaakin:

"Saamme erinomaisia tuloksia sangiovesestä, se on täällä helpommin kasvatettava kuin Val di Cornian rannikolla ja etäisyyttä on vain muutamia kilometrejä".

Tilan viinit tekivätkin vaikutuksen. Kokonaan sangiovesestä tehty Ciparisso oli herkullinen. Siitä puuttui monessa muussa alueen sangiovesessä oleva raskaus ja hillomaisuus. La Fralluca sai viiniin sangioveselle ominaisen herkkyyden ja gripin, se olisi helposti verrattavissa Chianti Classicon laatuviineihin. 

Vermentino, viognier sekä cabernet franc olivat nekin hyvin mielenkiintoisia ja yleisilmeeltään puhtaita viinejä höytettynä ripauksella persoonallisuutta. Vermentino 2012 oli kirkkaasti reissun paras valkkari. Vuosikerta 2008 samaisesta viinistä oli ikääntynyt fantastisesti ja saanut jo öljyisiä piirteitä. Nuorehkossa vuoden 2010 cabernet francissa oli mukana kiehtovaa vegetaalisuutta. Viognier oli kieltämättä turhan kuuman ilmaston uhri, mutta onnistui sekin laadullisesti naulan kantaan. Koko repertuaari on ehdottomasti etsimisen arvoista tavaraa 10-25 euron hintaan, jos vain sattuu löytämään - paikan päällä Fralluca ei myy viinejään enotecoihin, vaan suoraan valittuihin paikallisiin ravintoloihin. Myös joistain nettikaupoista viinejä saattaa löytyä. 

Rennot etiketit on pariskunnan nelivuotiaan tyttären käsialaa

Fralluca tekee peräti seitsemää viiniä. Kuvasta puuttuu Fillide ja 100% Alicante

Koillisrinne avautuu suoraan kohti Monteverdi Marittimon kylää

Barbiconin maisemat muistuttavat paljon Chianti Classicoa

Strada del vino Italia - Bolgheri

Viinijano kierteli ja kaarteli Italiassa taannoin nelisen viikkoa. Viinitiloja tuli koluttua Liguriasta Maremmaan ja siitä edelleen alppien juurelle Valpolicellaan, Valtellinaan ja Trentinoon. Strada del vino Italiano kokoaa yhteen reissun parhainta antia pääasiassa kuvien muodossa. Muutama todellinen jalokivikin tuli löydettyä ja näistä tiloista on tarkoitus kirjoitella tuota pikaa enemmän.

Aloitetaan Toscanan rannikolta Bolgherista. Muodikas viinialue on tunnettu erityisesti kansainvälisistä rypäleistä ja ranskaa kopioivasta viininvalmistuksesta. Isojen viinitalojen kerma on valunut tänne eri puolilta Italiaa tasaiseen tahtiin ja harvassa ovat ne alkuperäiset maajussit. Niin piemontelaisella Gajalla, firenzeläisellä Antinorilla kuin venetolaisella Allegrinillä on alueen ytimessä omat modernit viinitilansa. Kohtalaisen uutena viinialueena Bolgheri on saavuttanut hyviä tuloksia (eli pisteitä tunnetuimmilta kriitikoilta) ja useinmiten isompien viinitalojen ykkösviini maksaakin jo yli satasen. 

Tein visiitin nippuun alueen tunnetuimmista taloista: San Guido, Guado al Tasso, Le Macchiole, Chiappini, Tua Rita (Suvereton alueella Bolgherista etelään) ja Argentiera. Kokemukset olivat hienoja, mutta tietynlainen hypetyksen suodatus oli tarpeen - alueella menee lujaa ja se tehtiin selväksi. Vastoin ennakko-odotuksia San Guido tarjosi ehdottomasti mukavimman kierroksen. Hauskan kontrastin muotitaloihin tarjosi taas Giovanni Chiappini. Alueen alkuperäisasukilla on tilukset aivan legendaarisen Ornellaian naapurissa, mutta ei uskoisi: rehellisen paskaisiin työvaatteisiin pukeutunut isäntä ei puhunut sanaakaan englantia ja esitteli viinejään rähjäisen sotkuisessa navetassa. Jotenkin meiningistä kuitenkin aisti, että Giovannilla on ollut vilkas kesä - Wine Enthusiast -lehti antoi keväällä tilan ykkösviinille tasan 100 pistettä. Eiköhän se englantikin ala kohta sujumaan.              

Antinorin Guado al Tasso - Bolgheri

Guado al Tasso - Bolgheri

Tenuta Argentiera - Bolgheri

Tenuta Argentieran viennistä vastaavan johtajan tilaesittely

Argentieran tarhat kasvavat Bolgherin mittakaavassa korkealla

Uutta tarhaa @ Le Macchiole - Bolgheri

Tenuta San Guido - Bolgheri

 

Tenuta San Guidolla oli erinomainen vastaanotto

Tenuta San Guido (Sassicaia) - Bolgheri

Tua Rita - Suvereto

Ritan viinikellari ja fresco


 Mielenkiintoinen tasting-tila

Alava Bolgheri

Montevertine - Grande Degustazione

Montevertine-viinit:

- Pian del Ciampolo (sangiovese 90%, canaiolo, colorino)
- Montevertine (sangiovese 90%, canaiolo, colorino) 
- Le Pergole Torte (sangiovese)

- Il Sodaccio (vk. 1995 asti, sangiovese 90%, canaiolo, colorino)

Viinintekijät:

Sergio Manetti (1967 - 2000)
Martino Manetti (2000 ->)


Chianti Classico -alueen ytimessä Raddan ja Volpaian kukkulakaupungin välissä tuotetaan eittämättä yhtä alueen arvostetuimmista viineistä. Montevertine nousi parrasvaloihin erinomaisella yhden tarhan viinillään 1970-luvun puolivälissä ja keräsi huomiota kahnauksellaan Chianti Classico Consorzion kanssa vuonna 1981. Jääräpäinen asenne, tyylitaju ja kunnianhimoiset tavoitteet ovat nostaneet tilan legendaksi muutamassa vuosikymmenessä. 

Sergio Manetti huusi ainoana huutajana Montevertinen vaatimattoman tilan kesämökikseen vuonna 1967. Tarkoitus oli elää maatilan rauhassa ja tehdä viiniä itselle ja kavereille. Le Pergole Torten tarha istutettiin 1968 ja Il Sodaccio (uudelleenistutettu vuonna 2000) pian tämän jälkeen. Vuonna 1971 Manetti maistatti viiniään Vinitalyssä Veronassa ja sai erinomaisen vastaanoton. Hän alkoi vakavissaan harkita viinintekijän uraa ja uusien isompien tilojen rakentamista maatilalleen. Mukana matkassa hääri vanha ystävä Giulio Gambelli, jonka johdolla valmistettiin viiniä ja istutettiin lisää tarhoja. Uudet tilat valmistuivatkin 1970-luvun puolivälissä hammasta purren. Sergio oli velkaantunut, eikä taloudellinen tilanne näyttänyt kovinkaan valoisalta.

Vuosikerta 1977 tuotti Pergole Torten tarhalta jo hyvän sadon, joka riitti täyttämään viisi Domaine de la Romanée Contilta hankittua barrique-tynnyriä. Viini keräsi paljon ylistyssanoja. Tilanne parani, tarhat tuottivat erinomaista viiniä ja vuonna 1981 Sergio päätti hakea yhden tarhan cru-viinilleen Consorzion lupaa Chianti Classico Riserva -luokitukseen. Lautakunnan vastaus on vieläkin kellarin seinällä: "Viini ei ole sopivaa pullotettavaksi". Seuraavana vuonna Sergio päätti tiputtaa kaikki viininsä alimpaan laatuluokkaan "Vino da Tavola". Vielä tänäkin päivänä tilan jokainen viini kuuluu kolmanteen IGT-laatuluokkaan. Huumorimiehenä Sergio ilmeisemmin lisäsi sanan "Riserva" Montevertine-viininsä etikettiin ihan vaan kiusaksi Consorziolle.

Montevertinen viinit edustavat ehdottoman traditionaalista tyyliä paikallisten rypäleiden ominaispiirteitä kunnioittaen. Toisen sukupolven viinintekijä ja Sergion poika Martino Manettin viinit eivät kosiskele maistajaa runsaudella tai pyöreydellä, vaan tuovat sangiovesen raa'ankin persoonan esille sellaisena kuin se on. Manettin haluaa korostaa sangiovesen särmikästä olemusta, ei meikata sitä. Tuloksena on parhaimmillaan elegantti viini, jonka parfyyminen tuoksu ja täyteläinen suutuntuma ovat omalla tasollaan. 

Maistamistamme viineistä suurin osa oli erinomaisia. Varsinkin kaikki vuoden 1995 versiot toteuttivat Sergion tavoitetta hienosti. Vuoden 1988 Il Sodaccio ja Riserva olivat myös taivaallisia. Montevertine '04 ja Pergole Torte '04 olivat kummatkin hieman "lukossa". Tuoksussa oli häiritsevässä määrin vihertäviä puumaisia aromeja. Monte Vertine 1983 säväytti tasapainollaan, kun taas saman vuosikerran Pergole Tortessa oli jo jonkin verran vegetaalisia piirteitä.     

Kaikki maistetut viinit ja lyhyt tasting-note:

Pian del Ciampolo 2008, Montevertine 2007 & 2004

Pian del Ciampolo 2008 - herkullinen ja eloisa grippi. Hedelmäinen. Hyvä arkiviini. 
Montevertine 2007 - kauniisti tasapainossa. Terhakka ja elegantti ruokaviini.
Montevertine 2004 - hedelmä taka-alalla. Tiukka ja tanniininen. Vaikeasti avautuva.

Il Sodaccio, Montevertine Riserva & Le Pergole Torte 1995

Il Sodaccio '95 - erinomainen viini. Lähes täydellinen happo-hedelmä -tasapaino.
Montevertine Riserva '95 - kehittyneempi, ohuempi, multaisempi. Hyvä hapokkuus. 
Le Pergole Torte '95 - nuorekas, runsas ja eloisa. Huikea tasapaino. Sangiovesen voimannäyte. 

Il Sodaccio, Riserva & Le Pergole Torte 1988

Il Sodaccio '88 - kepeä, jopa makea. Fantastinen tasapaino. Viettelevä.
Montevertine Riserva '88 - aavistuksen vakavampi ja lihaisampi, loistavassa kunnossa.
Le Pergole Torte '88 - kehittyneempi, moniulotteinen ja maanläheisen lihaisampi tämäkin. Hapokkuus ja hedelmä lievässä laskussa, mutta kaikin puolin kunnossa.

Le Pergole Torte 2004

Le Pergole Torte '04 -  yllättäen liian nuori arvioitavaksi. Kaikin puolin kunnossa, mutta sulkeutunut, epäintegroitunut ja puinen (hieman samanlainen "ongelma" kuin Montevertine 2004). 

Monte Vertine 1983 oli ilahduttavassa kunnossa

Monte Vertine 1983 - hyvä happo ja kaunis kehittynyt hedelmä. Hieno viini.
Le Pergole Torte 1983 - hauskoja limemäisiä piirteitä ja vegetalisuutta. Ylikehittynyt. Hyvä happo. 
Le Pergole Torte 1987 Mg. - aavistuksen ylikehittynyt.

Vino Santo di Monte Vertine 1982 - Kuivahko kuin Fino Sherry, hapokas ja herkullinen. Erinomainen viini.