perjantai 26. helmikuuta 2010

Fontalloro '98



Loma on hyvä aloittaa kunnon viinillä. Ainakin näin toivoin korkatessani reilu 11 vuotta ikääntynyttä Toscanan sekasikiötä. Nimitys syystä, että Fattoria di Felsina on päättänyt käyttää huipputuotteeseensa sangiovesea sekä Chianti Classicon, että Chianti Colli Senesi tuotantoalueilta. Näin viini ei täytä DOCG Classico eikä DOCG Colli Senesi -kriteereitä, joten se täytyy luokitella IGT:ksi.

Vaikka laatuluokitus on vasta Italian kolmanneksi korkein, en hämäänny vaan pikemminkin innostun. Italia on tuottanut jo vuosikymmenet huippuviinejä Toscanan länsirannalla Bolgherin kylän merellisillä kukkuloilla, jotka kaikki ovat luokiteltu kolmanteen IGT luokkaan. Näissä viineissä päärypäleenä on Cabernet Sauvignon ja juuret johtavatkin aina Antinorin suvun viinikokeiluihin ja ranskalaisten punaviinien ihannointiin, tämä on kuitenkin oman artikkelinsa arvoinen tarina...

Sitten Fontallorosta. Viini oli vuosikertaa 1998, joten tanniinit ovat saaneet pehmentyä tovin. Korkattuani pullon dekantoin sen välittömästi, ja pohjalle olikin kertynyt kunnon sakka. Väri oli vahvasti ruskeaan taittuva ja koostumus tuhti. Tuoksu oli alkuun mitään sanomaton ja laimea. Tunnin päästä tuoksussa oli jumalaista mehevyyttä, suklaan aromeja ilmiselvää punaista paksua makeaa marjaa. Reilun tunnin päästä maussa oli vahvasti tanniineja ja kiehtovaa kirpeyttä - viini oli kaikkea muuta kuin 11 vuoden ikäinen. Kahden tunnin jälkeen tanniinit olivat pehmentyneet, mutta eivät odotetusti. Viini oli särmikäs ja kahvinen tuhti pakkaus.

Kokemuksena erittäin mielekäs ja innostava viini, jollaista en ole ennen maistanut. Viinistä huomasi selvästi iän tuomat ominaisuudet kuten värin, sakan, tuoksun ja kaulaetiketin liimautumisen tuskallisen tiukalle pullon suuaukolle.


keskiviikko 17. helmikuuta 2010

[Vieraskynä-Mige]: Ystävänpäivä Osso Bucco


Jo pidempää olin katellut hallissa herkullisen näköisiä naudan potkakiekkoja. Nyt sitten vihdoin löysin hyvän tilaisuuden tehdä Osso Bucco Milanesen. Mikäs sen parempi kuin ystävänpäivä. Muutama hyvä lihan pala, viini ja kaveri seurana. Osso Bucco tarjoillaan yleisesti sahramirison ja gremolatan kera ja nimi Osso Bucco tarkoittaa reikää luussa ja se onkin ehdotomasti ruuan paras osuus, kun saa imaista luuytimen huiviinsa!

Ainekset ovat melkoisen yksinkertaiset kuten kuvasta näkyy. Taustalla on kastikkeeseen ja sahramirisottoon käytetty ranskalainen Chardonnay 'L'. Muutama osa meni ruokaan ja pari osaa enemmän tietysti kokkiin!

Viininä oli superiore.de:stä tilattu Querciabella Chianti Classico 2007. Ehkä maantieteellisesti meni hieman liian etelään, mutta mauillisesti oli täys nappi! Viini oli suhteellisen nuori ja tanniinit olivat erittäin samettiset. Chianti sai imeä ilmaa reilut kolmisen tuntia, jonka maistoi, kun vertasi avauksen ja ilmauksen jälkeisiä makuja. Pakko sanoa, että noinkin tasapainoinen ja hapokas viini toimii tomaattipohjaisen kastikkeen ja risoton kanssa todella hyvin. Kun gremolatan sitruunaiset aromit iski, niin silloin löysi sen yhtenäisyyden! Sääli, että tuli tilattua vain yksi pullo.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Viinit verkkokaupasta


Harvinaistahan se on suomalaisessa yhteiskunnassa. Vielä harvinaisempaa on elintarvikkeiden verkkokauppa, kun jarrupedaalin päällä seisoo joka ikisen elintarvikeketjun hallitus peläten perinteisen vähittäiskauppaketju -mallin romahtamista. Alkoholikaupassa vastassa on silti kahta kauheampi mörkö - Suomen valtio.

Joka tapauksessa viiniä saa verkosta ja nopeasti saakin. Testasimme Saksan Dresdenistä toimivan Superiore.de:n verkkokauppaa, joka on erikoistunut Italian viineihin.

Tilasimme 19 pullon satsin maanantaina ensimmäinen helmikuuta. Viinit Saksan päässä kuljettaa DHL, joka on samalla Saksan Posti. Eli: viinien tullessa Suomeen Saksa Postin toimittamana, hoitaa logistiikan Suomen päässä huonosti Itella.

Kaksi paketti viiniä matkusti Suomeen tasan viikon. Tässä kohtaa hymyilytti. Suomessa Itella jakaa postin klo 14 kuljetuksella asiakkaan kotiovelle. Asiakas saattaa tosin olla arkisin töissä, jolloin paketit päätyvät lähimpään Postin toimipisteeseen ja luovutetaan asiakkaalle henkilövarmennusta vastaan.

Itse satuin kuitenkin olemaan kotona tarkalleen toimitusaikana, mutta Itella totesi toimitusyrityksen epäonnistuneen, koska keskikaupungissa kerrostaloissa on ovikoodi, jota pitää painella rauhassa. Postimies ei myöskään vaivautunut soittamaan paketeissa olevaan puhelinnumeroon. Noh, soittaminen ei kuulemma kuulu Itellan klo 14 -kuljetuksen tuotteeseen.

Sain viinit kuitenkin kotiovelle 10 euron lisämaksusta. Tämäkin kuljetus tuli noin 6 tuntia etuaikaan ja satuin olemaan taas tsäkällä kotona. Käsittämättömän hankalaa.

Joten, voin lämpimästi suositella sakasalaista viiniverkkokauppaa SUPERIORE.DE. Kaikki pullot saapuivat nopeasti ehjinä ja hyvin pakattuina. En voi suositella Itellan toimintamenetelmiä kotiinkuljetuksessa. Ne ovat ihan joustavat mikäli olet eläkkeellä ja asustelet omakotitalossa.